Suosiossaan WoT ei yllä kaikista suosituimpien esports pelien, kuten CS:GO, Dota 2 ja League of Legends tasolle. Kuitenkin kyseessä on erittäin suosittu peli, joka iästään huolimatta houkuttelee edelleen uusia pelaajia. Käydään seuraavaksi läpi joitakin syitä World Of Tanks pelin suosioon.
Internet-yhteisö
World of Tanksia pelaa 160 miljoonaa pelaajaa maailmanlaajuisesti. Luonnollisestikaan suurin osa näistä pelaajista ei ole tavannut toisiaan henkilökohtaisesti. Silti heistä monet viettävät runsaasti aikaa yhdessä WoT-internetyhteisöissä.
Osa esports skeneä on yhteisöllinen toiminta myös pelaamisen ulkopuolella. Monet pelaajista viettävät runsaasti aikaa pelin ympärillä pyörivillä keskustelufoorumeilla ja kanavilla esimerkiksi Discordissa.
WoT on ilmainen verkkopeli kaikille alustoille
Yksi WoT:n suosion salaisuuksista on sen yksinkertaisuus ja hyvä saavutettavuus. Peli toimii käytännössä kaikilla alustoilla, alkaen Android-kännyköistä kaikkiin mahdollisiin videopelikonsoleihin. Lisäksi peli on muiden tämän päivän suosittujen esports pelien tapaan ilmainen verkkopeli.
WoT on saatavilla seuraaville alustoille/käyttöjärjestelmille:
- Microsoft Windows
- PlayStation 4
- Xbox One
- Nintendo Switch
- iOs
- Android
- Xbox 360
- MacOS.
Tunnettuja World of Tanks pelaajia
Yksi syy pelin suosioon ovat tunnetut WoT-pelaajat, joilla on suuri merkityksensä pelin suosion kohdalla. Legendaarisilla ja tunnetuilla pelaajilla ja joukkueilla on e-urheilussa samanlainen rooli kuin missä tahansa muussakin urheilulajissa.
Tyrannosaurus_Riggx ja LuNaTic_Lore ovat alan tähtipelaajia, jotka innostavat uusia ja vanhoja WoT-faneja aloittamaan harrastuksen. Voit tutustua peliin itse pelaamalla tai penkkiurheilemalla ja lyömällä vetoa tästä suositusta esports pelistä.
Peliä päivitetään edelleen säännöllisesti
Nettimoninpelit elävät niin pitkään kuin niihin jaksetaan panostaa. World of Tanks on hyvä esimerkki pelistä, jota ajanhammas ei ole nakertanut. Peli julkaistiin yli 10 vuotta sitten, ja se jaksaa edelleen innostaa uusia pelaajia. Toisaalta 10 vuotta ei ole pitkä aika e-urheilussa, esimerkiksi League of Legends julkaistiin vuonna 2009.
WoT-peliä päivitetään edelleen säännöllisesi, jonka seurauksena peli vaikuttaa tuoreelta ja uudelta. Parannuksia on vuosien varrella tehty pelimekaniikkaan, hahmoihin, pelimoodeihin ja grafiikkaan.
Wargaming tunnetaan peliyhtiöinä, joka kuuntelee pelaajiaan ja huomioi heidän toiveensa pelin kehittämisen suhteen. Aktiivinen WoT-faniyhteisö onkin osallistunut pelimekaniikan kehittämiseen. Erityisesti esports urheilijat ovat olleet WoT:n kehittämisessä avainasemassa.
Pitää muistaa, että esports ammattilaiset ja vakavasti harrastukseen suhtautuvat viettävät hyvin paljon aikaa tietyn pelin parissa. Vuosien varrella pelimekaniikka on parhaimmilla esports pelaajilla paremmin hallussa kuin pelin kehittäjillä!
World of Tanks pelaaminen on jatkuvaa oppimista
WoT pelissä menestyminen edellyttää jatkuvaa oppimista ja harjoittelua. Tämä ominaisuus yhdistää tätä peliä ja muita suosittuja esports pelejä. World of Tanks -peliä voit pelata yhdessä ja joukkueesi kanssa.
Pelin ilmaisuus ja monialustaisuus yhdistettynä monipuoliseen pelimoottoriin tekee tästä pelistä erittäin houkuttelevan pelattavan. Paras tapa aloittaa pelin pelaaminen on liittyä johonkin monista WoT-yhteisöistä, jotka tarjoavat ilmaista PvP-opetusta ja hauskaa pelaamista jäsenilleen! Pelin kikkojen opetteleminen hyödyttää sinua myös vedonlyönnin näkökulmasta, mitä paremmin opit tuntemaan peliä - sitä helpompaa on lyödä vetoa siitä.
WoT tarjoaa runsaasti mahdollisuuksia lyödä vetoa
Yksi syy pelin jatkuvaan suosioon on aktiivinen vedonlyönti sen ympärillä. Peli tarjoaa paljon mahdollisuuksia lyödä vetoa ja peliä onkin kehitetty myös vedonlyönti silmällä pitäen. Parhaat esport vedonlyöntisivustot tarjoavat peliin runsaasti kohteita ja hyviä kertoimia. Tämä epäilemättä lisää jännitystä useimpien pelaajien odotellessa tuloksia.